jättöaika

Jättöaika (dead time) on se ajanjakso tapahtuman jälkeen, jolloin mittauslaite tai järjestelmä ei pysty rekisteröimään uutta tapahtumaa. Tämä ilmiö on yleinen radiometrisessä, hiukkas- jaytinmittauksessa sekä elektronisissa datankeruujärjestelmissä, joissa signaalit ovat lyhyitä ja kanavat voivat olla tilapäisesti lukossa.

Jättöaikaa voidaan tarkastella eri konteksteissa. Säteilymittauksessa ja sädediagnostiikassa sekä hiukkasfysikaalisissa kokeissa detectorit (kuten Geiger–Müller -putket, scintillointikennot ja puolijohdevasteet) voivat jäädä hetkellisesti tilapäisesti vaille valmiutta rekisteröidä seuraavaa pulssia. Jättöaikaan vaikuttavat sekä laitteiston tekniset ominaisuudet että tapahtumien ajoitus. Korkeat tapahtumamäärät aiheuttavat suuremman vääristymän mitoittaviin tuloksiin, kuten alennetut havaittu määrä ja mahdollinen pulssi-instrumentoinnin pino-ongelmat.

On kaksi päämallia jättöajalle: paralysoiva ja ei-paralysoiva. Paralysoivassa mallissa seuraava tapahtuma voi estää kaikkien seuraavienkin tapahtumien rekisteröinnin tietyn ajan, jolloin havaittu määrä seuraa R_obs = R_true · exp(-R_true · τ). Ei-paralysoivassa mallissa seuraava tapahtuma ei lisää mahdollisuutta pysäyttää mittausta, vaan havaittu määrä noudattaa R_obs = R_true / (1 + R_true · τ). τ kuvaa järjestelmän jättöaikaa.

Jättöaikaa voidaan arvioida ja korjata mittauksissa käyttämällä kalibrointilähteitä, pulssipulsseja tai sovittamalla mittaustuloksia, jolloin voidaan ratkaista todellinen taajuus R_true. Korjaukset ovat olennaisia suurten mittausnopeuksien yhteydessä, jotta tulokset eivät alenisi perusteettomasti.