itsekeskeisyyteen

Itsekeskeisyyteen on suomenkielinen termi, joka kuvaa tilaa tai taipumusta korostaa omaa itseä, omia tarpeita ja näkökulmiaan suhteessa muihin. Termiä käytetään sekä arkikielessä että psykologisessa ja sosiaalista käyttäytymistä tarkastelevassa kirjallisuudessa. Itsekeskeisyys voidaan nähdä tilana, johon ihminen neuvottomuudellaan, itsetavoitteisuudellaan tai stressin purkamiseksi ajautuu, mutta myös ominaisuutena osana persoonallisuutta. "Itsekeskeisyyteen" viittaava ilmaisu ilmaisee siirtymää kohti tätä tilaa.

Psykologian kontekstissa itsekeskeisyys liittyy egocentrisyyteen, jonka perinteinen näkemys on kahdenmuotoinen. Toisaalta lapsilla egocentrisyys viittaa kehityksen piirteeseen, jossa lapsi ei vielä täysin kykene erottamaan omaa näkökulmaansa toisten näkemyksistä. Aikuisilla itsekeskeisyys voi ilmetä empatian vähäisyytenä, omien tarpeiden priorisointina ja toisten huomioimisen vähäisenä huomiointina. Itsekeskeisyys on kuitenkin eronnainen narcissismista: narsistinen persoonallisuushäiriö liittyy usein suurempaan itsekeskeisyyden ja imago- ja palvontarpeen yhdistelmään, kun taas arkipäivän itsekeskeisyys voi olla vaihtelevaa ja tilannesidonnaista.

Sosiaalinen konteksti vaikuttaa siihen, miten itsekeskeisyyttä tulkitaan. Kulttuurilliset erot vaikuttavat siihen, missä määrin itsen korostaminen nähdään hyväksyttävänä tai haitallisena. Itsekeskeisyyden vaikutukset vuorovaikutuksiin voivat heijastua esimerkiksi yhteistyöhön, luottamukseen ja yhteisymmärrykseen.

Keskustelussa itsekeskeisyyttä pyritään usein hallitsemaan ja ehkäisemään esimerkiksi harjoittamalla empatiaa, perspektiivin ottamista, palautteen vastaanottokykyä sekä mindfulnessia. Näin voidaan edistää sekä yksilön hyvinvointia että myönteisiä sosiaalisia suhteita, säilyttäen samalla tervettä itsekritiikkiä ja omien rajojen asettamisen.