havaitsemiskynnyksiä

Havaitsemiskynnykset ovat aistien havaitsemisen minimiarvot: ärsyke täytyy ylittää tietyn voiman havaitakseen. Yleisesti puhutaan absoluuttisesta havaitsemiskynnyksestä sekä erotuskynnyksen (JND) määrittämisestä.

Absoluuttinen havaitsemiskynnys riippuu aistista ja ärsykkeen laadusta (valo, ääni, kosketus, maku) sekä yksilöllisistä tekijöistä. Mittausta varten käytetään menetelmiä kuten menetelmä rajoja, menetelmä vakioärsykkeillä ja porrastettu menetelmä. Psykofysiikassa Weberin ja Fechnerin lait kuvaavat, miten havainnointi liittyy ärsykkeen voimakkuuteen.

Erotuskynnys eli JND on pienin erotteluärsykkeen voimakkuudessa, jonka koe pystyy havaitsemaan. Weberin laki sanoo, että JND on suhteessa perustason voimakkuuteen: ΔI = k·I. Tämä suhteellinen herkkyys on nähtävissä monilla aisteilla, mutta k-arvot vaihtelevat modalityittäin.

Signaalin havaitsemisteoria analysoi havaintoa epävarmuuden vallitessa. Havaitseminen riippuu herkkyydestä (d') ja päätöskriteeristä. Tuloksena syntyy tilastollisia mittareita kuten osumat ja väärät hälytykset.

Sovellukset ja yksilölliset erot: havaitsemiskynnykset ovat tärkeitä kuulon ja näön tutkimuksessa, ergonomiassa sekä kliinisessä diagnostiikassa. Ikä, väsymys ja huomio vaikuttavat kynnysarvoihin.