antifungaalilääkkeillä

Antifungaalilääkkeet ovat sieninfektioiden hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, jotka estävät sienten kasvua tai tappavat ne. Niitä käytetään sekä pinnallisiin iho- ja limakalvinfektioihin että systeemisiin infektioihin, joissa sieni voi levitä verenkierron kautta elimistöön. Hoito valitaan infektion lajin, vakavuuden ja potilaan immuunijärjestelmän tilan perusteella.

Luokitus ja mekanismit: Yleisimpiä ryhmiä ovat polyenejä (esim. amphotericin B, natamysiini), azoleja (fluconazole, itraconazole, voriconazole, posaconazole, isavuconazole), echinocandineja (caspofungin, micafungin, anidulafungin), allylamiinilääkkeet (terbinafiini) sekä 5-fluorocytosiini (5-FC). Polyeneihin sitoutuu ergosteroli solukalvoon ja aiheuttaakalvon läpäisevyyden muutoksia; azolit estävät ergosterolisynteesiä; echinocandinit estävät β-1,3-glukaanin muodostumista soluseinässä; allylamiinid inhiboivat squalene epoksidaasia; 5-FC muuntuu soluissa toksiseksi. Näiden ryhmien valinta riippuu infektion luonteesta ja sienestä sekä potilaan taustasta.

Käyttökohteet: Paikallisesti käytetään ihon ja kynsien sieninfektioihin sekä limakalvoinfektioihin. Systeemiset antifungaalit soveltuvat kandidemian, invasivisen aspergilloosin, kryptokokkoosin sekä muiden vakavien sieninfektioiden hoitoon. Hoito on usein pitkä ja vaatii seurantaa maksa- ja munuaisarvojen sekä mahdollisten lääkeinteraktioiden vuoksi.

Haittavaikutukset ja yhteisvaikutukset: Haittavaikutukset vaihtelevat lääkkeen mukaan, mutta voivat sisältää maksatoksisuutta, munuaiskuormitusta sekä ruoansulatuskanavan oireita. Azolit voivat aiheuttaa maksavaurioita ja rytmihäiriöitä sekä merkittäviä lääkeaineinteraktioita CYP-entsyymien kautta. Echinocandinit ovat usein hyvin siedettyjä, mutta voivat aiheuttaa vatsavaivoja ja maksa-arvojen kohoamista. Lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat yleisiä erityisesti pitkäaikaisessa käytössä.

Vastustuskyky ja käytännön: Vastustuskyky sieniä vastaan kehittyy, ja joissakin tapauksissa Candida- tai Aspergillus-lajeilla voi olla resistenssi tiettyjä ryhmiä kohtaan. Hoitosuunnitelmat perustuvat herkkyysmäärityksiin sekä potilaan tilanteen ja muiden lääkkeiden huomiointiin.