Tilannejohtamisen

Tilannejohtaminen on johtamisteoria, jonka mukaan johtamistapaa tulisi muuttaa tilanteen mukaan sekä riippuen alaisen valmiudesta ja sitoutuneisuudesta. Teorian kehittivät Paul Hersey ja Kenneth Blanchard 1970-luvulla. Se kuuluu johtamisen kentän laajempaan tilanteen perusteella tapahtuvan johtamisen tutkimukseen, ja sen idea on, että ei ole yhtä oikeaa tyyliä, vaan tilanne määrittelee käytettävän lähestymistavan.

Keskeiset elementit ovat neljä johtamistyyliä: ohjaava, valmentava, osallistava ja delegoiva. Samalla arvioidaan alaisen valmiusasteet R1–R4: R1 tarkoittaa, ettei henkilö kykene suorittamaan tehtävää eikä ole motivoitunut – tarvitaan tiivistä ohjausta; R2 tarkoittaa, ettei henkilö vielä kykene, mutta on motivoitunut – tarvitaan valmennusta; R3 tarkoittaa, että henkilö on kykenevä mutta ei halukas ottamaan vastuuta – tarvitaan osallistavaa tukea; R4 tarkoittaa, että henkilö on sekä kykenevä että motivoitunut – voidaan delegoida.

Käytännössä tilannejohtaminen tarkoittaa, että johtaja diagnosoi tilanteen ja mukauttaa käytäntöjään: alhaisen valmiuden tilassa käytetään ohjaavaa tyyliä, keskivaiheessa valmennusta tai osallistavaa tukea, korkealla valmiudella delegointia. Teorian soveltaminen näkyy erityisesti tiimien kehittämisessä, projektijohtamisessa sekä johtajuuskoulutuksissa.

Kritiikkiä on esitetty siitä, että malli on yksinkertaistava ja valmiusasteiden mittaaminen voi olla epävarmaa. Kulttuuriset erot sekä organisaatiokohtaiset tekijät voivat vaikuttaa siihen, miten hyvin tilannejohtaminen toimii. Kehitelmät kuten Situational Leadership II laajentavat ja tarkentavat alkuperäistä mallia.