Modaalisuuksien

Modaalisuuksien, tai modaalisuuden, käsite viittaa kielitieteessä lauseiden ilmaisuihin, joissa puhuja osoittaa asenteen väitteen mahdollisuudelle, välttämättömyydelle, luvalla tai todennäköisyydelle. Modaalisuus kuvaa siis puheen sisältöä suhteessa todellisuuteen ja puhetilanteeseen, eikä pelkästään faktuaalista totuutta.

Tärkeimmät modaalisuuslajit jaotellaan usein deontiseen, epistemiseen ja dynamiikkaan. Deontinen modaalisuus liittyy velvoitteisiin ja salliin, esimerkiksi suomen kielen ilmauksilla kuten täytyy, on pakko, saa. Esimerkkejä: Se täytyy tehdä huomenna. Saa mennä nyt. Episteminen modaalisuus koskee vastaajan tai puhujan käsitystä todellisuudesta ja todennäköisyyksiä, kuten pitää, luultavasti, ehkä, voi olla. Esimerkkejä: Tämä on luultavasti totta. Se voi olla hyvä ratkaisu. Dynamiikkaan liitetään kyvykkyyden tai taipumuksen ilmaiseminen, usein verbien avulla kuten voida ja kyetä, sekä niiden modaaliset verbit tai adjektiivot. Esimerkkejä: Hän voi juosta lausunnossaan nopeasti. Kykenen ratkaisemaan tämän itse.

Suomen kielessä modaalisuus ilmenee pääasiassa modaalisten verbien ja periphrastisten muotojen kautta sekä adverbien avulla. Verbi- ja sanajohdannaiset rakennelmat kuten voida, täytyä, saada, pitää sekä -isi-, -nee- ja -näkijä-tyyliset rakenteet tuottavat suurimman osan modaalisista merkityksistä. Modaalisuus on keskeinen osa semanttista pragmatiikkaa ja vaikuttaa sekä merkitykseen että näkökulmaan. Monissa kielissä modaalisuus on keskeinen osa kieliopillista järjestystä ja kommunikaation väline, ja sama korostuu myös suomen modaalisuuksien käytössä.