Loppuklusterit

Loppuklusterit ovat klusterointiin liittyvä termi, jota käytetään kuvaamaan prosessin loppuvaiheessa muodostuvia ryhmiä. Sana koostuu sanoista loppu ja klusteri, eli kyseessä ovat lopulliset, havaitun tai tulkinnan kannalta olennaisiksi koetut ryhmät, jotka syntyvät, kun analyysissä on saavutettu haluttu pysähtymiskriteeri tai kun koostaminen on tehty suuremmalle, yleisemmälle rakenteelle.

Käyttökonteksteja ovat erityisesti hierarkkinen klusterointi sekä muut menetelmät, joissa lopulliset ryhmät määritetään jonkin kynnysarvon perusteella. Esimerkiksi hierarkisessa klusteroinnissa loppuklusterit voivat olla suurimmat, harvinaisemmat yksiköiden ryhmät, kun dendrogrammia leikataan korkealla etäisyydellä. Myös tiheysperusteisissa tai graafipohjaisissa menetelmissä loppuklusterit voivat viitata lopullisiin yhteisöihin tai ryhmiin, jotka pysyvät, kun pienemmät, hienovaraisemmat rakenteet on eriytetty pois.

Ominaisuudet ja haasteet. Loppuklusterit ovat usein tilastollisesti tai käytännön tulkinnan kannalta merkittäviä, koska ne voivat tarjota koordinoidun ja yleisen kuvan datasta. Ne voivat kuitenkin olla herkkiä käytetylle menetelmälle, etäisyys- tai tiheysmittareille sekä valitulle kynnystasolle; eri algoritmit voivat tuottaa erilaisia loppukluster-ryhmiä samalle aineistolle.

Esimerkeissä loppuklusterit soveltuvat laajoihin asiakas- tai kohderyhmäsegmentointeihin sekä kuvatutkimuksiin, joissa halutaan havainnoida suuria, tasaisesti esiintyviä ryhmiä. Termi ei ole kaikissa yhteyksissä vakiintunut, vaan sitä käytetään erityisesti suomenkielisessä tilastotieteellisessä ja tiedonhaussa käytetyssä kirjallisuudessa kuvaamaan tämänkaltaista loppuvaiheen ryhmittelyä.