Loistokkuutta

Loistokkuutta kuvaa tilaa tai ominaisuutta, jossa esiintyy runsasta, näyttävää ja vaikuttavaa loistoa. Se liittyy sekä visuaaliseen vaikutelmaan että kokemukseen suurisuudesta ja komeudesta. Käyttökonteksteja ovat taide, arkkitehtuuri, juhla- ja esiintymistilaisuudet sekä pukujen ja esineiden koristeellisuus. Loistokkuutta voidaan tarkastella sekä esteettisenä ilmiönä että tilaisuutena ilmentää arvostusta ja ihastusta.

Etymologisesti loistokkuus muodostuu sanasta loisto ja abstraktin laadun ilmaisijasta -kkuus/-kuus sekä -tta-, ja loistokkuutta käytetään partitiivimuotona, mikä viittaa määrään, kokemukseen tai toteutuneeseen loistoon osana lauseen rakennetta.

Termi on yleisesti käytetty kirjallisuudessa, kriittisessä artikkelissa ja kulttuurihistoriallisessa yhteydessä kuvaamaan vaikkapa Barokin hurmaavaa ornamentaalisuutta sekä modernien tilaisuuksien juhlavuutta. Siinä korostuu usein korkea arvostus, mutta sitä voidaan käyttää myös kriittisesti korostuksen tai liiallisuuksien merkityksen kuvaamiseen.

Synonyymeja ovat loisto, loistavuus ja mahtipontisuus; vastaavat ilmaisut voivat olla sädehtivä loisto tai prameus. Vastakohtia ovat yksinkertaisuus ja vaatimattomuus.