Lewisluovuttajia

Lewisluovuttajat ovat kemiallisia lajeja, jotka voivat luovuttaa elektroniparin toiselle laitteelle, jota kutsutaan Lewis-akseptoriksi. Elektroniparin siirto johtaa usein koordinaatiosidoksen muodostumiseen, jolloin syntyy ligandi–metalli- tai molekyyliketju, joka muuttaa sekä luovuttajan että vastaanottajan ominaisuuksia. Lewis-teorian mukaan luovuttaja on elektroniparin luovuttaja eikä välttämättä Brønsted- tai Arrheni-tyyppinen emä, vaan sen rooli määräytyy elektroniparin siirron kautta.

Lewisluovuttajia voivat olla sekä neutraalit molekyylit että ionit. Tavallisia esimerkkejä ovat ammoniakki (NH3), vesi (H2O), sekä monien asennettujen yhdisteiden, kuten etyleenidiamiini (en) tai etyylimonoksidi, donor-atomit kuten N-, O- tai P-atomeihin kiinnittyneet elektroniparit. Anioniset luovuttajat, kuten kloridi- (Cl−) ja fluoridi- (F−) ionit, sekä karbonyyli- ja sivuliganttien kaltaiset molekyylit voivat toimia luovuttajina. Monidentaatit, kuten etyleenidiamiini tai EDTA, voivat tarjota useita elektroniparien lähteitä samanaikaisesti.

HSAB-teoriaan liittyen Lewisluovuttajat ja niiden vastineet akseptoreina voivat luokitella koviksi ja pehmeiksi luovuttajiksi. Kovia luovuttajia ovat tyypillisesti O- ja N-atomeihin sitoutuvat dioot, kun taas pehmeämmät luovuttajat voivat sisältää S- tai P-atomeja. Tämä vaikuttaa siihen, millaiset akseptorit ne mieluiten sitovat ja millaiset koordinointiratkaisut syntyvät.

Käytännössä Lewisluovuttajat ovat keskeisiä koordinointikemiassa ja katalyyseissä, joissa ne määrittävät monien metallikompleksojen rakennetta, stabiilisuutta ja reaktiivisuutta.