Kupariseokset

Kupariseokset ovat kuparin ympärille rakennettuja seoksia, joissa kuparia on pääpaino ja toiset alkuaineet parantavat ominaisuuksia kuten lujuutta, kulutuskestävyyttä ja korroosionkestoa. Ne ovat tärkeitä materiaaleja teollisuudessa, rakennuksissa ja koriste-esineissä. Pääasialliset ryhmät ovat messinki (Cu–Zn) ja pronssi (Cu–Sn). Lisäksi on erikoisseoksia kuten kupari-nikkeliseoksia (Cu–Ni) ja alumiinibronssia (Cu–Al); sekä berillium-kupari (Be–Cu), joka on erityisen luja.

Messinki koostuu kuparista ja sinkistä; sinkin määrä on tyypillisesti 5–45 prosenttia. Se muuttaa värin, parantaa lujuutta ja työstöominaisuuksia sekä vaikuttaa kulutuksen kestävyyteen. Pronssi on kuparin ja tinan seos; tinan osuus vaihtelee yleensä 5–20 prosentista suurempiin pitoisuuksiin, ja suuremmat pitoisuudet lisäävät kovuutta sekä kulutuskestävyyttä. Cu–Ni-seokset ovat erittäin korroosionkestäviä, mikä tekee niistä soveltuvia merellisiin ympäristöihin; kuparipitoisuus sijoittuu usein noin 70–90 prosenttiin ja nikkelisisältö vastaavasti. Alumiinibronssit sisältävät alumiinia yleensä noin 5–12 prosenttia, mikä lisää lujuutta ja kulutuskestävyyttä. Berillium-kupari yhdistää kuparin hyvän sähkönjohtavuuden ja erittäin korkean lujuuden, mutta niiden hinta on korkea ja tarkoitettu tarkkuusosille sekä jousille.

Valmistusmuodot vaihtelevat valusta, työstöstä ja lämpö-/jälkikäsittelystä. Kupariseoksia on käytetty ja kehitetty vuosisatoja, ja ne ovat edelleen keskeisiä sekä teknisissä että koristeellisissa sovelluksissa.