Kirjandusteoria

Kirjallisuusteoria (kirjallisuustieteen ala) tutkii kirjallisuuden luonnetta, merkityksen syntyä ja lukukokemukseen vaikuttavia tekijöitä. Se kartoittaa, miten tekstit tuottavat merkityksiä, miten ne rakentuvat kieleen, rakenteisiin ja laajempiin kulttuurisiin käytäntöihin sekä miten lukija ja konteksti muovaavat tulkintaa. Tyypillisesti kirjallisuusteoria yhdistää tekstin sisäisiä ilmiöitä eli rakenteita, kieltä ja kerrontaa sekä ulkoisia kysymyksiä kuten historiallista, ideologista ja kulttuurista kontekstia.

Historian saatossa kirjallisuusteorian juuret ovat modernin kriittisen ajattelun eri suuntauksissa: formalismi ja strukturalismi tarkastelevat tekstejä itsessään rakennettuina järjestelminä, hermeneutiikka ja lukijakeskeinen merkitys korostavat tulkintaprosessia, ja poststrukturalismi sekä dekonstruktion lähestymistavat kyseenalaistavat kiinteät merkitykset. Feministiset, marxilaiset, psykoanalyyttiset sekä uuden historiallisen lähestymistavat ovat laajentaneet kysymyksiä teksteistä yhteiskunnan, vallan ja kulttuuristen representaatioiden konteksteihin.

Kirjallisuusteorian menetelmät vaihtelevat läheltä luettua analyysista laajempiin diskurssianalyyseihin sekä intertekstuaaliseen tarkasteluun. Tutkimus voi keskittyä rakenteisiin, kerrontaan, kertojien rooleihin, genren piirteisiin tai lukijan vastaanottoon. Alueena se on tiiviisti yhteydessä muihin humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin sekä nykyään digitaalisen humanismin ja multimodaalisen tutkimuksen kanssa.

Se pyrkii tarjoamaan työkaluja kielellisten ja kulttuuristen merkitysten kriittiseen ymmärtämiseen sekä edistämään keskustelua kirjallisuuden ilmiöistä.