Kiintymyssuhdeteoria

Kiintymyssuhdeteoria on psykologinen teoria, joka selittää, miten varhaiset kiintymyssuhteet lapsen ja hoitajan välillä vaikuttavat yksilön tunteiden säätelyyn, vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin myöhemmin elämässä. Teorian loi John Bowlby 1950- ja 1960-luvuilla, ja Mary Ainsworth vahvisti sen empiirisesti tutkimalla lasten reagointia Strange Situation -menetelmässä, jossa mitattiin lapsen reaktioita vanhemman poissaolon ja paluun aikana. Teorian mukaan lapsen kiintymyssuhdemekanismi muodostaa sisäisen toimintamallin, jonka avulla hän ennustaa hoivaajien käytöksiä ja säätelee omaa käyttäytymistään sekä tunteitaan.

Keskeisiä käsitteitä ovat turvallinen kiintymyssuhde sekä erilaiset turvattomat kiintymyssuhdemallit. Turvallinen kiintymyssuhde kehittyy sensitiivisen ja vastavuoroisen hoivan kautta, ja liittyy yleensä parempaan emotionaaliseen säätelyyn sekä luottamuksellisiin ihmissuhteisiin. Turvattomat mallit voidaan kuvata useimmiten kolmella tai neljällä tyylillä: ahdistunut, välttelevä sekä hajanaisesti kehittynyt eli disorganized.

Aikuisuudessa kiintymyssuhdemallit vaikuttavat romanttisiin suhteisiin ja vanhemmuuteen. Hazan ja Shaver esittivät kolmityypin mallin (turvallinen, ahdistunut, välttelevä), ja Bartholomew ja Horowitz lisäsivät malliin neljä tyyppiä (turvallinen, preoccupied/anxious, dismissing-avoidant, fearful-avoidant).

Teoriaa sovelletaan muun muassa varhaiskasvatuksessa, psykoterapiassa ja vanhemmuuden tukemisessa. Kriittisiä näkökulmia ovat sen kulttuurienvälisen yleispätevyyden, mittausmenetelmien ja perhekeskeisyyden rajoitteet.