Koodausmenetelmät fotonikubitissa vaihtelevat tilan mukaan. Yleisimmät ovat polarisaatio- eli asennokoodaus, jossa bitin tilat määräytyvät kahden mahdollisen polarisaatiotilan, kuten vaakasuoran ja pystysuoran, superpositiosta. Aikajakso- eli time-bin -koodauksessa informaationa käytetään fotonin saapumisaikojen eroa (esimerkiksi varhain ja myöhään). Myös polku- eli reittikoodaus sekä taajuus- tai orbital angular momentum -koodaukset ovat tutkittuja vaihtoehtoja. Jokaisella koodauksella on omat vahvuutensa ja haasteensa suhteessa törmäyksiin, erotteluun ja kanavafunktioihin.
Edut ja rajoitteet. Fotoneilla on erittäin pieni vuorovaikutus ympäristön kanssa, mikä mahdollistaa pitkät matkat ilman suurta decoherenceia, erityisesti kuitu- ja ilmakehäsäiliöissä. Kaksikvitti-Operaatiot fotoneilla vaativat kuitenkin ei-lineaarisia vuorovaikutuksia tai mittauspohjaisia lähestymistapoja, mikä tekee skaalauksesta haastavaa. Lisäksi häviöt, tilan muotoilun tarkkuus ja havaitsemun tehokkuus rajoittavat käytännön toteutuksia.
Toteutus ja havaitseminen. Yleisimmät fotonikubittien lähteet ovat epäterminaaliset prosessit, kuten spontaani parametriorvonta (SPDC) ja spontaani nelipuskurin muunnos (SFWM). Integroidussa fotoniikassa on kehitetty sirutasoisia lähteitä ja kvanttipiirejä, usein silikonisilla tai indium-idepohjaisilla alustoilla. Havaitsemisessa käytetään yleisesti yksittäisten fotonien havaitsemista, esimerkiksi SPAD- tai SNSPD-tunnistimilla, joiden tehokkuus, virheellisyysaste ja ajoitusresoluutio vaikuttavat suorituskykyyn.
Sovellukset ja kehityssuunta. Fotonikubitit ovat keskeisiä kvanttitiedonsiirrossa, mukaan lukien kvanttivakaus- ja avaintien jako (QKD), sekä fotonipohjaisessa kvanttitietojenkäsittelyssä ja kvantiverkostoissa. Tutkimuksessa keskitytään integroituihin ratkaisuihin, parempiin tunnistimiin ja toimivien kaksikvittivien operaatioden kehittämiseen, sekä hybridi-arkkitehtuurien rakentamiseen muiden kvanttiprosessoreiden kanssa.