Aproksimantti

Aproksimantti on konsonanttityyppi, jota käytetään kuvaamaan äänteitä, joiden artikulaatio on melkein vokaaliin kuuluva, mutta joiden tuotanto säilyy konsonanttina. Termi tulee englannin sanasta approximant, joka puolestaan juontaa latinan approxīmare ’lähestyä’. Aproksimantit syntyvät siten, että ilmavirta virtaa ilman turbulenssia ja äänne on soinnillinen yleisesti ottaen.

Aproksimantteja on useita, ja niiden paikka suuontelossa riippuu äänteestä. Yleisimpiä ovat palataalinen [j] (esimerkiksi suomen j-äänne ja englannin yes), labio-velaarinen [w] (kuten englannin water) sekä lateraalinen [l]. Muita varianteja esiintyy kielestä riippuen, kuten alveolaarinen [ɹ] (englannin r-äänteen kaltainen). Kaikki nämä jakautuvat siten, että ne tuottavat äänen, jossa ilmavirta ei muodosta turbulenssia, mutta ne ovat konsonanttien ominaisuuksien ryhmässä.

Käyttö kielissä vaihtelee. Aproksimantit toimivat usein semivokaalisina glideina sanan alussa, siirtäen kohti seuraavaa vokaalia (esim. [j] sanassa yes, [w] sanassa would). Ne voivat kuitenkin esiintyä konsonantteina riippuen kielestä ja ympäristöstä, ja joissain kielissä ne voivat toimia myös tavujen ytimessä. Aporiksimantit ovat yleinen ilmiö monissa maailman kielissä ja niillä on tärkeä rooli sekä fonologisessa järjestelmässä että äänneteiden soinnissa.