äänneasu

Äänneasu tarkoittaa äänteen konkreettista ilmentymää puheessa, eli sitä, miten äänne kuulostaa ja artikuloidaan todellisessa puhetilanteessa. Se kuvaa äänteen foneettista muotoa siten, että se voidaan havaita tai tallentaa; se eroaa fonemisesta tasosta, jossa äänteet määritellään mielessään erillisinä merkkeinä.

Yleisimmät ilmiöt äänneasussa ovat allofonia ja kontekstuaaliset vaihtelut. Allofonia tarkoittaa, että sama foneminen äänne saa eri äänneasun kontekstin mukaan. Esimerkiksi ympäröivien äänteiden vaikutus voi muuttaa äänteen soinnillisyyskoodeja, kestoa tai artikulaatiota. Koartikulaatio kuvaa sitä, miten toisten äänteiden vaikutus muokkaa nykyisen äänteen artikulaatiota.

Äänneasua tutkitaan ja esitetään usein foneettisilla IPA-merkinnöillä, jolloin voidaan erottaa äänneasun piirteet havainnoitavasta phonemisestä tasosta. Tutkimus yhdistää fonetiikan ja fonologian: foneminen taso määrittelee äänteiden erottumisen, kun taas äänneasun taso havainnoi, miltä äänteet kuulostavat käytännössä. Eri murteet, puhujien yksilölliset ääneet ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat äänneasuun. Tämä tekee äänneasusta keskeisen osan kielen tutkimusta ja kielenoppimista.