uretaanipohjainen

Uretaanipohjainen viittaa polyuretaanipohjaisten materiaalien ominaisuuksiin ja koostumukseen. Polyuretaanit ovat synteettisiä polymeerejä, jotka muodostuvat diisosyanattien ja polyolien reaktiosta. Lopullinen rakenne riippuu käytetyistä polyoleista, diisosyanatin tyypistä sekä lisäaineista, kuten voiteluaineista, solmutantteista tai kiinnikkeistä. Uretaanipohjaisia tuotteita voidaan valmistaa sekä jäykiksi että pehmeiksi, minkä ansiosta niillä on laaja sovelluskuva.

Päätyypit ja käyttökohteet:

- jäykät polyuretaanvaahdot (rigid foams): eristeet rakennuksissa sekä kylmäsäilytystiloissa.

- pehmeät polyuretaanvaahdot (flexible foams): vuode-/istuinsisustukset, patjat sekä autoviitteet.

- uretaanipinnoitteet ja lakat: suojakäsittelyt, kovettuvat pinnat ja kulutusta kestävät päällysteet.

- liima- ja tiivistysaineet: rakennus- ja teollisuussovellukset sekä vesieristys.

- elastomeeriset osat: tiivisteet ja joustavat komponentit.

Ominaisuudet ja rajoitteet:

Polyuretaanit tarjoavat hyvän iskunkestävyyden, muodon palautuvuuden sekä eristävyyden. Ne voivat olla kemikaaleja kestäviä ja soveltuvia moniin käyttökohteisiin. Haittoina voivat olla isosyanataattialtistuminen sekä palo- ja terveysriskit valmistus- ja kerrostusvaiheissa; turvallinen käsittely edellyttää asianmukaisia suojavarusteita, ilmanvaihtoa ja asianmukaista varastointia.

Ympäristö ja kierrätys:

Polyuretaanituotteiden kierrätys on haastavaa; kehitetään kemiallista kierrätystä sekä kierrätettyjen raaka-aineiden käyttöä. Kestävän kehityksen tavoitteina ovat pienemmät haihdunta- ja ympäristövaikutukset sekä kierrätettävien järjestelmien kehittäminen.

Historia:

Polyuretaanit keksittiin 1937–1940-luvulla Otto Bayerin työryhmän toimesta, minkä jälkeen niiden sovellukset laajenivat nopeasti sekä teollisuudessa että kuluttajatuotteissa.