tonaalisuutta

Tonaliisuus on länsimaiseen musiikkiin liittyvä organisaatioperiaate, jossa rakenteet ja merkitys rakentuvat tonikan ympärille. Tonikan on sävel, johon melodia ja harmonia pyrkivät kiinnittymään, ja jonka ympärille sointukulut sekä modulaatiot luovat kuljetetun, kotiin palaavan tunteen.

Keskeisiä elementtejä ovat tonal center sekä sointifunktiot: tonika (I), subdominantti (IV) ja dominantti (V). Näiden välillä tapahtuva liike muodostaa harmoniaa ja erilaisia cadence-vehkeitä, jotka vahvistavat tai muuttavat päätepistettä. Tyypillisesti käytetään duurin ja mollin asteikkoja.

Historian saatossa tonaliisuus kehittyi barokista klassisismiin ja romantiikkaan, joissa se sai kokonaisuutena hallitsevan aseman. 1900-luvulla atonaalisuus ja muut lähestymistavat haastivat sen, mutta tonaalinen järjestelmä on yhä keskeinen monille tyyleille ja formaaleille rakenteille, kuten jazzissa ja elokuvamusiikissa.

Monimutkaisempiin ilmaisuihin liittyy modaalisuus, polytonaliteetti ja muita kokeiluja, mutta tonaliisuus antaa yleensä kuulijalle selkeän suunnan ja kotiin paluun tunteen. Se ei kuitenkaan ole ainoa tapa järjestää musiikkia, vaan erilaiset traditiot voivat käyttää erilaisia tonaliteettiratkaisuja.