säteilypäästön

Säteilypäästön tarkoittaa ionisoivan säteilyn tai radioaktiivisten aineiden vapautumista ympäristöön. Päästöt voivat kohdistua ilmaan, veteen tai maaperään ja ne voivat syntyä sekä normaalin toiminnan että onnettomuuksien seurauksena. Päästöt voivat olla aineellisia, jolloin radionuklidit kulkeutuvat päästön mukana ympäristöön, sekä säteilyä aiheuttavia, jolloin kyse on itse säteilystä ilman merkittävää aineen siirtymää. Päästöjä esiintyy erityisesti ydinlaitosten, tutkimuslaitosten ja jätehuollon yhteydessä, mutta ne voivat syntyä myös muissa säteilylähteissä.

Valvonta ja sääntely:

Säteilypäästöjä valvovat Suomessa Säteilyturvakeskus (STUK). Päästöt mittataan, arvioidaan ja raportoidaan säännösten mukaisesti, ja niitä pyritään rajoittamaan mahdollisimman pieniksi ALARA-periaatteen (as low as reasonably achievable) mukaisesti. Päästöjä seurataan jatkuvilla mittauksilla sekä erillisillä tarkastuksilla, ja tulokset julkaistaan yleisesti turvallisuusraporteissa sekä tilastotiedotteissa.

Mitat ja terveys:

Päästöjen aktiivisuus ilmaistaan bequerelineinä (Bq), ja altistumista sekä annosta kuvataan usein millisievertteinä (mSv) tai mikrosievertteinä (µSv). Väestölle aiheutuva lisäannos normaalissa toiminnassa on yleensä hyvin pieni verrattuna taustasäteilyyn; huomio kiinnitetään erityisesti mahdollisiin äkillisiin tai pitkäkestoisiin altistumistilanteisiin sekä tilanteisiin, joissa rajoituksia ja suojauksia on tarpeen tehostaa.

Merkitys:

Säteilypäästöjen hallinta on keskeinen osa ydinlaitosten turvallisuutta sekä ympäristö- ja kansanterveydensuojelua. Tavoitteena on minimoida päästövaikutukset ja varmistaa, että toiminta pysyy säädellyissä puitteissa sekä kulloinkin voimassa olevien määräysten ja ohjeiden mukaisena.