stellaratortyypit

Stellaratortyypit ovat fuusioenergian magneettikenttien toroidisessa konfiguraatiossa käytettyjä geometioita, joissa toroidinen magneettikenttä syntyy kokonaan ulkoisista keloista eikä plasman virroista. Tämä mahdollistaa jatkuvan, steady-state -toiminnan ja plasman vakauden tutkimisen ilman suuria plasman virtoja.

Stellaratorit jaetaan tyypillisesti kolmeen pääluokkaan: torsatron-tyyppisiin, heliotron-tyyppisiin sekä modulaarisiin stellarator-laitteisiin. Torsatronit käyttävät kiertyneitä keloja, joiden avulla muodostuu monimutkainen kolmiulotteinen kenttä ilman suurta plasman virtaa. Heliootronit (heliotron-tyypit) muodostavat kentän yhdistämällä helikaalisia keloja sekä ulkoista kenttää, ja niiden geometria on monimutkainen. Modulaariset stellaratorit hyödyntävät suurta määrää modular-keloja, joiden avulla kenttää voidaan optimoida tarkasti ja parantaa konfinointikykyä sekä vähentää neoklasta.

Kvasi-symmetriset/optimoidut konfiguraatiot ovat moderni tutkimussuuntaus, jossa kenttää suunnitellaan niin, että plasman virtojen haitallinen vaikutus vähenee. Tavoitteena on lähennellä resurssien mukaan mahdollisimman hyvää symmetriaa. Tämä suuntaus näkyy merkittävästi Wendelstein 7-X:ssä Saksasta sekä HSX:ssä Yhdysvalloista. Muita esimerkkejä ovat LHD Japani, joka edustaa heliotron-perinnettä, sekä TJ-II Espanjasta, joka on heliac-tyyppinen laite kokeiluineen.

Stellaratorien tutkimus tähtää pitkäkestoiseen, vakaaseen konfinointiin ja fuusionergian reaktorivaatimuksiin, tarjoten mahdollisuuden steady-state-toimintaan ilman suuria plasman virtoja.