oksidoiden

Oksidit ovat kemiallisia yhdisteitä, joissa happi on sitoutunut toiseen alkiineeseen. Ne kattavat suurimman osan epäorganisista yhdisteistä ja niitä esiintyy sekä luonnossa että teollisuudessa. Oksidit jaotellaan yleisesti binäärisiin oksideihin (happi ja toinen alkuaine) sekä monimutkaisempiin oksideihin kuten SiO2 ja P4O10. Lisäksi on epästoikiometrisiä oksideja, joissa hapen määrä voi poiketa ideaalista.

Oksidien kemiallinen luonne riippuu sidoksista: metalliset oksidit ovat usein ionisia ja voivat olla emäksisiä tai amfoteerisia, kun taas epämetallien oksidit ovat tavallisesti happamia. Reaktiot veden kanssa voivat johtaa hydroksideihin tai happoihin: esimerkiksi Na2O + H2O -> 2 NaOH ja CO2 + H2O -> H2CO3. Amfoteroidiset oksidit reagoivat sekä hapoina että emäksinä riippuen ympäristöstä (esim. Al2O3).

Teollisuudessa oksideja tuotetaan monin tavoin ja niillä on lukuisia sovelluksia. Kalkkikivestä valmistettu kalsiumoksidi ja sen vesiliuos käytetään rakennusmateriaaleissa ja vedenkäsittelyssä. Metallien oksideja käytetään katalyytteinä, pigmentteinä ja täyteaineina. Oksideilla on myös rooli elektroniikassa sekä ympäristönsuojelussa sekä erilaisten katalyyttisten ja suodatusprosessien toteutuksessa.

Luonnossa oksideja esiintyy laajasti mineraaleina ja rakennetuissa rakenteissa. Esimerkkejä ovat rauta(III)oksidi ja piidioksidi. Oksidien tutkimus kattaa niiden rakenteen, sähköisen ja optisen käyttäytymisen sekä niiden roolin geokemiallisissa prosesseissa.