lyhennystapa

Lyhennystapa tarkoittaa kirjoituskäytäntöjä, joiden mukaan sanoja, ilmauksia ja nimiä lyhennetään tekstissä. Tavan tarkoituksena on parantaa luettavuutta ja sujuvuutta sekä varmistaa johdonmukaisuus koko tekstissä. Lyhentymis- ja akronyymi-ilmaisujen käyttö koskee sekä yleistä kieltä että tieteellistä ja virallista viestintää, ja se voidaan soveltaa sekä yksittäisiin sanoihin että pidempiin nimityksiin.

Lyhennystavat voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: sanojen osittaiset lyhenteet ja akronyymit/initialismit. Osittainen lyhennys katkaisee sanan osia (esimerkiksi esimerkki), kun taas akronyymi tai initialismi muodostaa lyhenteen sanaryhmän alkuperäisistä kirjaimista. Lisäksi on huomioitava välimerkit, pääosin pisteet lyhenteiden lopussa, sekä kirjoitusasusta riippuva isojen tai pienten kirjainten käyttö. Eri konteksteissa noudatetaan erilaisia sitovuuksia, ja samaa käytäntöä pyritään noudattamaan kaikissa saman julkaisun osissa.

Suosituksia lyhentysten käytöstä antavat muun muassa kotimaiset kieliorganisaatiot ja yleiset tyylioppaat. Suomessa yleinen lähtökohta on, että lyhenteet ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä, sekä että niitä käytetään johdonmukaisesti. Tieteellisessä kirjoittamisessa sekä virallisissa asiakirjoissa voidaan noudattaa standardeja ja ohjeistuksia, kuten viitelillitteiden lyhenteiden ja lehtien nimien lyhenteiden säännöksiä.

Käytännössä lyhentystapaa valitessa tärkeintä on selkeys ja johdonmukaisuus: valittu muoto tulisi soveltaa koko tekstin ajan ja huomioida lukijan todennäköinen tulkinta. Esimerkkejä yleisesti käytetyistä lyhenteistä ovat esim. (esimerkiksi) ja jne. (ja niin edelleen). Lyhenteen laajalti käytettyä merkitystä ei yleensä tarvitse erikseen selittää, kun lukija ymmärtää sen kontekstin.