absorptiivisuuden

Absorptiivisuus (absorptivity) on fyysinen ominaisuus, joka kuvaa aineen kykyä imeä sähkömagneettista säteilyä tietyllä aallonpituudella. Se kertoo, kuinka suuri osa saapuvasta säteilystä jää aineen sisälle eikä heijastu tai kulkeudu läpi. Absorptiivisuus on yleisesti ilmaistu lukuina välillä 0 ja 1, mutta se voi riippua sekä aallonpituudesta että tilan olosuhteista, kuten lämpötilasta ja faasista.

Absorptiivisuus on usein spektrinen ominaisuus, eli A(λ) osoittaa, kuinka paljon säteilyä imeytyy kunkin λ:n kohdalla. Se liittyy muiden optisten ominaisuuksien, kuten heijastumisen ja läpäisyn, kokonaisuuteen. Mikropinnoitteet tai kerrokset voivat muuttaa A(λ):n huomattavasti, ja suuret absorptiokertoimet voivat johtaa siihen, että aine on läpinäkymätön tietyillä aallonpituuksilla.

Oikeellisten toimintalaskelmien yhteydessä käytetään myös absorbanssia, joka on kemian ja spektroskopian väärinkäyttöalueeltaan tunnettu logaritminen mitta. Absorbanssi A = log10(I0/I) kuvaa, kuinka paljon intensiteetti vähenee. Fysikaalisessa kontekstissa käytetään usein lineaarista absorptiokertoimen μ tai taitekomia kuten α(λ) ja I(x) = I0 e^{-μ x}, jossa intensiteetti pienenee eksponentiaalisesti matkan pituuden mukaan. Näiden erojen ymmärtäminen on tärkeää, kun tulkitaan absorptiivisuutta optisissa järjestelmissä ja materiaaliominaisuuksia kuvaavista spektraaleista.

Sovelluksia löytyy fotoniikasta, photosensoroinnista, päällysteistä, nauhoituksista sekä aurinkokennoista, joissa absorptiivisuus määrittää, kuinka tehokkaasti materiaali pystyy vastaanottamaan ja hyödyntämään säteilyenergiaa.